Tiistai, 12. joulukuuta 2017

Oulun yliopiston Vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmä toteuttaa Euroopan aluekehitysrahaston, Kemin Vesi Oy:n, Kokkolan Veden ja Vesikolmio Oy:n rahoittamaa hanketta, jonka tarkoituksen on selvittää jätevedenpuhdistamoiden typenpoiston tarpeellisuutta. Hankkeessa tehdään ravinnelisäyskokeita Kemin, Kokkolan ja Kalajoen edustalta otetuilla vesinäytteillä. Kokeiden tarkoituksena on selvittää ravinnelisäyksen vaikutusta leväkasvuun. Hanke seuraa Jätevesi ja Typpi –hanketta, jossa tehtiin vastaavat ravinnelisäyskokeet Oulun, Kempeleen, Raahen ja Pietarsaaren edustan vesinäytteillä. Jätevesi ja Typpi –hankkeessa mallinnettiin jäteveden typpipitoisuuden ja mahdollisen typenpoiston vaikutuksia purkualueen typpipitoisuuksiin. TYVARA -hankkeessa tarkennetaan tehtyjä malleja Kemin, Kokkolan ja Kalajoen kohteilla mm. veden vaihtuvuuden ja typen eri prosessien vaikutuksen arvioinnin tarkentamiseksi.

Hanke on käynnistynyt 1.3.2014. Ravinnelisäyskokeiden vesinäytteenotto ja itse kokeet ajoittuvat 2.6.-25.8. väliselle ajalle. Hankkeen tuloksista raportoidaan kuntien vesilaitoksille ja kirjoitetaan loppuraportti jossa vedetään yhteen myös edeltävän hankkeen tulokset. Hanke päättyy 31.12.2014 mennessä.

Lisätietoja hankkeesta: Simo Tammela, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., +358 294 484389