Maanantai, 16. lokakuuta 2017

Vesikolmio Oy rakensi yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen kanssa siirtoviemärin Alavieskasta Kalajoelle. Samassa yhteydessä Osuuskunta Valkeavesi asensi osalle matkaa vesijohdon. Hanke on osa Kalajokilaaksoon suunniteltua uutta siirtoviemärikokonaisuutta, jonka tarkituksena on johtaa Alavieskan, Ylivieskan, Sievin, Nivalan ja Haapajärven jätevedet vaiheittain Kalajoelle rakennettavaan keskuspuhdistamoon puhdistettavaksi.

Hanke toteutettiin valtion vesihuoltotyönä ja rakennuttajana toimi Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus.  Yhteistyösopimuksen mukainen hankkeen kokonaiskustannus oli 2. milj. euroa, josta valtion osuus on 40 prosenttia ja Vesikolmio Oy:n 60 prosenttia.

Siirtoviemäri palvelee kaikkia sen vaikutusalueella olevia kiinteistöjä ja siihen on mahdollista liittyä Alavieskan ja Kalajoen viemärilaitosten kautta. Siirtoviemärin rakentaminen alkoi  marraskuussa 2008 ja valmistui syyskuun lopussa 2009. Alavieskan jätevesipuhdistamo on otettu pois käytöstä ja  Alavieskan jätevedet puhdistetaan Kalajoen puhdistamolla.